perjantai 7. huhtikuuta 2017

Hyvästelyjen aika

Haikeaa on jättää hyvästejä, mutta mukava on päästä myös omaan saunaan pitkästä aikaa.

Aika meni nopeasti ja pian on kotiinpaluun aika. On myös aika kiittää kaikesta siitä, mitä olen saanut täällä nähdä, oppia sekä olla osallisena. Haravointitalkoot oli ehkä mieleenpainuvin kaikista päivistäni täällä. Itselle tuli lapsuusmuistoja mieleen, kun tehtiin heinää seipäälle joskus 80-luvun lopulla Kuhmossa äitipuolen isän maatilalla.

Täällä vielä on kyliä, joissa on hyvää yhteistyötä ihmisten kesken. Asiat kuitenkin muuttuvat täälläkin ja hallintoja yhdistetään. Hinnat myös vaikuttavat nousseen, olin Kuressaaressa kesälomalla omalla autolla joskus 2010 tai -11.

Sain läksiäislahjaksi yhdistyksen tunnuksella varustetun kangaskassin sekä kortin, jossa on kaikkien tapaamieni ihmisten nimet. Suur aitäh teille kaikille ihmisille.

Kuvassa oikealla Sirje ja vasemmalla Ludmilla.

Tegevusjuhendaja
Sanan voisi kääntää työnohjaajaksi, mutta toimenkuvaan sisältyy paljon muutakin.
Työnohjaamista, toiminnanohjaamista, tuetusta elämisestä huolehtimista, kylän ihmisten kanssa toimintaa, ...

tiistai 4. huhtikuuta 2017

kauppareissu ja kiertoajelua

Eilen olin paikallisessa ruokakaupassa kahden asiakkaan ja ohjaajan kanssa. Molempien rahavarat oli merkattu muistilappuihin. Kaupassa piti vahtia, etteivät osta alkoholia - muuten saivat valita haluamiaan tuotteita. Joskus täytyy myös ilmoittaa, etteivät varat riitä. Asiakkaat eivät hahmota rahamäärien suuruuksia. Kassalla ohjaaja maksoi molempien ostokset ja reisun jälkeen rahat säilöttiin taas lukittuihin tiloihin. Kaikki hallitsematon irtoraha menee alkoholiin. Asiakkaat myös keräävät turistien heittämiä panttipulloja (pantti 10snt) ja ostavat niillä alkoholia. Tästä aiheutuu aika-ajoin ongelmia.

Kirjanpito on aika erilaista kuin suomessa. Täällä paljon asioita vielä kirjataan ihan mappisysteemillä. Toki yhdistyksen pankki yms. asiat hoidetaan kirjanpitäjän toimesta tietokoneella. Asiakkaiden syömistä, erittämistä jne. ei seurata.

Tänään oli ammattikoulu järjestänyt kiertoajelun kaikille suomesta vaihtoon tulleille. Odotin yht. 3 tulijaa. Sen sijaan tulikin 11. Jututin yhtä vaihto-oppilasta hetken, oli Turusta ja kaupallisella puolella. Ovat 2 viikkoa ja harjoittelevat paikallisella kauppahallilla myyjän työtä.

Itse kiertoajelulla en nähnyt mitään uutta, muita vaihto-opiskelijoita lukuunottamatta. Käytiin Pangan rantatörmällä, Anglan tuulimyllyjen luona ja Kaalin meteorikraaterilla. Kraateriin on muodostunut pieni pyöreä järvi meteoriitin törmäyksen jälkeen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Panga_pank

Ei kaiteita, kulkeminen omalla vastuulla. Liian lähelle reunaa ei parane mennä, on pudotusta n. 20m?

Jotenkin täällä on hiukan suomea väljempi olo, kaikesta ei yritetä tehdä 100% turvattua. Oppaan mukaan törmältä on pudonnut ihmisiä, lemmikkejä, lehmiä,... aikojen kuluessa. Viimeaikoina turmia ei ole ollut.


Anglan tuulimyllyjä. Paikassa on myös museo ja ravintola. Sisältä löytyy dolomiittikivestä tehtyjä matkamuistoja sekä muita esineitä mm. patsaita.

https://www.visitestonia.com/fi/anglan-tuulimyllykukkula

Kaali kylään on meteoriitin törmäyksestä n. 7500v sitten syntynyt järvi. Pohjalla on oppaan mukaan 6m mutakerros.

https://www.visitestonia.com/fi/kaalin-meteoriittikraatterikentta









Ajelun lopuksi käytiin vielä kaupungin (Roomassaaren) satamassa, samalla nähtiin lentokenttä ja palatessa opas esitteli vielä muutamia keskustan taloja. Suurin osa rakennuksista on vanhoja kartanoita.


perjantai 31. maaliskuuta 2017

Työn tekemisen harjoittelua ja haravointi talkoot

Alkuviikosta touhuttiin tavanomaisen työn parissa. Oli mielenkiintoista seurata, kuinka yksi asiakkaista haluaa kovasti oppia työn mutta se on vielä vaikeaa.

Eilen eli torstaina oli mielenkiintoinen toimintapäivä.
Henkilökunta, asiakkaat ja omaiset olivat mukana haravointitalkoissa siivoamassa pihaa. Vähän sellaisessa vanhan ajan kylätalkoohengessä.

Aamupäivällä jatkettiin keiton tekoa talkooväelle, muutama asiakas ja ohjaaja osallistuivat myös.
Juuresten kuoriminen ja paloittelu kuului osin asiakkaiden toimintaan. Viereltä toimintaa ohjattiin aivan kuten suomessakin.

Pihalla haravoitiin, säkitettiin lehtiä ja niitä vietiin traktorilla pois. Talonmies oli traktorikuskina. Reilun parin tunnin aikana kerettiin haravoida päärakennuksen etupihasta merkittävä osa. Tontti kokonaisuudessaan on niin laaja, että kuluisi varmaan useampi päivä sen siivoamiseen kokonaan.













Juureksia paistettiin hieman ennen niiden lisäämistä keittoon.
Näkymä etupihalta, jossa sijaitsee pieni allas sekä vanha rataskaivo.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Työtoimintakeskuksen tuotteita



Ylemmässä kuvassa onnittelukortteja, joiden valmistamiseen osallistui 4 henkeä. Minä leikkasin niiden sisälle tulleet onnittelutekstit. Ohjaaja ja 2 asiakasta tekivät loput.

Alemmassa kuvassa olen pitämässä lyhyttä esitystä itsestäni, Kajaanin kaupungista ja Kainuun ammattiopistosta. Lähes kaikki osallistuivat tilaisuuteen. Käänsin diasarjat ennakolta parina edeltävänä iltana ja sain myös apua toiminnanohjaajalta. Vaikka muutaman sanan viroa alankin jo muistaa ja osata, ei kielitaito ole vielä muutamaa lausetta ja sanaa pitemmällä. Virolaisille taas englannin kieli tuottaa vaikeuksia. Onneksi on netin kääntäjä sekä kuvahaku. Torstaisin on yleensäkin enemmän sosiaalista kanssakäymistä ja lauletaan myös.
















Toimintakeskuksen erikoisin laite on ompelukone (Husqvarna Viking), joka osaa ommella itsenäisesti kuvia usb-tikulta. Tosin tavalliset kuvatiedostot eivät käy suoraan, vaan ne on ensin valmisteltava. Laitteen muistissa on myös valmiita kuvia, joita voi hyödyntää. Kone osaa myös kertoa, minkä väristä lankaa seuraavaksi tarvitaan. Vaikka kone ompelee itsenäisesti, ei sitä voi jättää tekemään työtä vaan on valvottava mahdollista ohjelman sekoamista. Joskus myös neula voi katketa tai jotain muuta yllättävää sattua. Yksi asiakas on käyttänyt konetta ohjatusti. Ei kuitenkaan pitänyt pelkästä katsomisesta vaan kyllästyi nopeasti. Kone maksoi yli 3000 eur ja paikallinen Casino on avustanut sen hankinnassa merkittävällä summalla. Virossa ei ole peliautomaatteja jokapuolella, vaan kolikkopelejä voi pelata ainoastaan kasinolla. Eipä ole markettien aulat täynnä kolikkopelien pelaajia :-) Ompelimossa työskentelevät asiakkaat käyttävät tavallisia ompelukoneita.


keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Ensimmäiset 2 päivää takana

Työpaikkani on yleishyödyllinen yhdistys. Yhdistys myy käsitöitään ja tekijät saavat pienen korvauksen. Kuukausittainen korvaus on luokkaa 50-80 eur/kk. Loppuosa jää toiminnan rahoittamiseen. Yhdistys ei saa tehdä voittoa. Yhdistyksen perusti viisi henkilöä vuonna 2006 ja viimevuonna pidettiin suuret 10-vuotisjuhlat.

Maanantaista keskiviikkoon on työtoimintaa erilaisille ihmisille. Torstaisin on sosiaalista kanssakäymistä. Perjantaisin tehdään enimmäkseen kirjanpidollista ja suunnittelu työtä.

Asiakkaiden määrä vaihtelee vähän päivittäin. Yleensä on paikalla n. 10-15 ihmistä. Pikkubussi tuo ja vie osan asiakkaista kotoa. Osa kulkee tavallisella bussilla ja osan hakee omaiset.

Talossa asuu myös muutamia päihdeongelmaisia ihmisiä ympärivuorokautisesti. Heidän tehtävä on ylläpitää talon siisteyttä. Heidän kanssaan käydään yhdessä kaupassa niin, että ohjaaja on mukana ja maksaa ostokset. Asukkaiden täytyy pitää myös oma asuntonsa siistinä, mutta joskus ohjaajan on puututtava asioihin ja oltava siinä mukana.

Työkeskuksessa kudotaan kangaspuilla, kudotaan narutelineen avulla huiveja, tehdään erilaisia koristeltuja kortteja, kasseja yms. Puutyöpajassa tehdään puisia keittiövälineitä, koriste-esineitä, pannun alusia ja leluja.

Suurin osa ihmisistä on töissä 8-14 tai 8-15.

Yhdistyksessä työskentelee myös talonmies ja kirjanpitäjä.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Ensimmäinen viikko alkamassa

Tapasin Ave Paaskiven eli Kuressaaren ammattikoulun projektjuht (hankejohtajan).
Huomenna työt alkavat ja minua tulee hakemaan työntekijä hotellilta klo 10.

Olen siis menossa työtoimintakeskukseen.
Siellä tehdään puutöitä, ompelutöitä, vaatteiden pesua, ...
Asiakkaina on vammaisia ja kuntouttavaa työtoimintaa tarvitsevia henkilöitä.
Paikan sivut: http://www.randvere.ee/


Ennen lähtöä

Kaikki alkaa olla valmista 3 viikon vaihtoon lähtöä varten.
Pitkään hukassa olleet aurinkolasitkin löytyivät juuri sopivasti :-)